21.7.2016

Maarianhamina - Seglinge (Ahvenanmaa)

Torstai 21.7.2016, Maarianhamina - Seglinge 

Lähdimme Maarianhaminen Länsisatamasta kello 11.00 ja olimme perillä Seglingessä kello 18.
Matka kesti seitsemän tuntia, jonka ajoimme koneella, sillä tuuli oli täysin vastainen
koko matkan.




Todella tylsää jyskyttää eteenpäin konevoimalla, mutta ei voi mitään. Täytyy päästä eteenpäin,
kohti Turun saaristoa.



Koira-vauva on mielellään mukana ulkona sitlootassa matkan aikana.
Hän nautti "kapalossa" nukkumisesta :)





Vastaan tuli nostalgisen näköinen, meriläismallinen puuvene.
Maaritin lapsuuden perheellä on ollut ihan samanlainen vene 70-80-luvulla.
Kyseinen 8,5 metriä pitkä vene oli nimeltään "Marema III" ja sen kanssa oltiin matkassa
neljä-viisi viikkoa joka kesäloma Turun saaristossa.  Kaikki lapsuuden kesät vietettiin silloin
perheen kanssa merellä. Vierasvenesatamia ei juurikaan ollut, tai ainakaan niissä ei oltu ikinä.
Luonnonsatamissa oltiin aina - veneessä ei ollut mitään mukavuuksia (esim. wc:tä).
Isä asensi veneeseen hella/uunin ja jääkaapin, jotka oli siihen aikaan ylellisyyttä.
Lapsena haaveilin aina, kun olen aikuinen, ostan veneen.
Tämä meidän Bavaria on sen ajan mittapuun mukaan ihan luxus!







Seglinge oli idyllisen näköinen, kiva paikka! Siisti ja kiva pikku-satama.
Ehdottomasti kannattaa vierailla.
Suihkumahdollisuutta ei valitettavasti ole.












Vähän matkan päässä oli Seglingen "keskusta" ja kauppa.



Seglingen kylätieltä löytyi myös Pokemoneja, josta tuli tämän kesän hittipeli.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kesäloma 2022

Perjantai 24.6.2022, juhannusaatto / Turku - Bastholm Hellettä 30 astetta, aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja on kuuma. Köydet irti lait...